torstai 8. syyskuuta 2016

Hei meillä kummittelee!

Viime aikoina hermojani ovat koetelleet muutkin kuin Pakkauksen "Mä en jaksa", "Mua ei huvita" ja "Mä haluuuuuuuun..". Meillä on nimittäin kummitus.

Ihan oikeasti. En ole pehmustetussa huoneessa enkä ole edes ainoa, joka on huomannut jotain kummaa. 

Kotonamme Pakkaus on alkanut ärähdellä minulle jatkuvasti siitä, että kiskon hänen pöytälampustaan töpselin seinästä joka kerta kun hän erehtyy huoneestaan muualle. Likka raiska ei vielä ole huomannut, että en yleensä ole koko päivänä edes käynyt hänen huoneessaan saati että olisin intohimoisesti kiskomassa jotain johtoa joka kerta kun hän käy kakalla tai hakee juotavaa.

Lisäksi kutsumaton vieras pyörittelee sälekaihtimia. Sillä on ilmiselvästi vahva näkemys siitä, miten verhoja kulloinkin tulee käyttää. Makkarissa olen jo luovuttanut. Annan verhojen olla tiukasti kiinni, koska muuten ne taas alkavat elää omaa elämäänsä.

Kun olen tutkinut asiaa lähemmin, olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä on jonkinlainen poltergeist. Samoja ilmiöitä oli jo edellisessä asunnossa, joten on vähän vaikea uskoa, että osumme kummitustaloon kaksi kertaa peräkkäin ja että kummittelu ilmenisi molemmissa taloissa samalla tavalla - molemmissa asunnoissa kun on ollut sitä saakelin säleverhojen kanssa leikkimistä. 

Töpselin kanssa värkkääminen on kyllä uutta. Ehkä se on korvannut ylimääräisen asukkaan aiemmin harrastamaa tuuletusikkunan aukomista (Pakkauksen huoneessa), mikä oli talvipakkasilla todella raivostuttavaa. Kävin JOKA ilta varmistamassa, että ikkuna oli kunnolla kiinni ja siitä huolimatta se aukesi tytön nukkuessa ja sain käydä laittamassa luukun kiinni uudestaan. Ihan kuin kyseessä olisi ollut jokin näytös. Kun tyyppi oli saanut minut häärimään ikkunan kanssa pari kertaa, se jätti homman sikseen aloittaakseen seuraavana iltana uudestaan.

Ja skeptikoille tiedoksi: kaikki asunnossa vierailleet ystäväni voivat todistaa koko raivostuttavan ilmiön. Ei ole mahdollista, että minä tai Pakkaus olisimme haahuilleet tajuttomana tai unissani itse aukomassa ja sulkemassa ikkunoita ja säleverhoja, koska meillä sattuu ja tapahtuu ihan keskellä päivääkin ja tuskinpa me joka vieraan kanssa mihinkään massapsykoosiinkaan vaivumme. En myöskään ole niin hullu, että alkaisin tällaisesta valehtelemaan. Miksi kukaan sellaista edes tekisi? 

Varsinkin alussa "kummittelu" tai mitä se sitten onkaan oli todella ahdistavaa. Odotin hermot riekaleina, koska taas ikkuna on auki, säleverhot nostettuna ylös (edellisessä asunnossa makkarin kaihtimet piti olla ylhäällä (!!!???)), väänettynä kiinni tai Pakkaus tulossa kertomaan, miten esineet siirtyvät paikoiltaan (sitä en itse ole todistanut, mutta likka on pariin kertaan tullut asiasta kertomaan), samalla kun minä sain selittää värisevällä äänellä pikku ämmälle, että "Ei tässä mitään", "Muistat väärin" ja "Ehkä se jäi multa auki". 

Kiinnostaa kyllä seurata, milloin ipana itse tajuaa asian laidan. Siinä sitä sitten onkin taas äidillä hieman ylimääräistä selitettävää. Kiitti ihan vitusti, kuka/mikä sitten oletkaan.

Nykyisin tosin olen jo melkoisen turtunut koko ilmiöön. Se on vähän sama kuin asunnossa aina rempallaan oleva kaapin ovi tai halkeillut seinä. Ärsyttävä, mutta kuuluu kalustoon jotenkin sillä tavalla, ettei sitä ajattele kuin silloin kun se oikein pistää silmään. Lisäksi olen viime aikoina miettinyt, että "se" saattaa olla ihan asiallinenkin tyyppi. Se töpselin kanssa värkkääminen voi nimittäin olla paloturvallisuuden kannalta ihan hyvä juttu, sillä Pakkauksen pöytälampun kupu on paperista ja kupu vähän vinossa. Itse huomasin asian vasta kun kummittelu lampun kanssa alkoi.

Eli nyt vain odottelemaan, että homma loppuu niin kuin poltergeistin pitäisi - yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Tosin meillä neiti on vasta 6-vuotias ja räyhähenki tykkää tutkimuksieni mukaan erityisesti murrosikäisistä. Sitä showta sitten odotellessa.

2 kommenttia: