tiistai 26. heinäkuuta 2016

Rakkauselämästä eron jälkeen

Otsikko saattaa olla harhaanjohtava, koska eihän minulla minkäänlaista vakavaa suhdetta kenenkään kaksilahkeisen kanssa ole. Ollakseni aivan rehellinen, tuntuu siltä, etten ikikuunapäivänä enää halua minkäänlaista ukkoa sotkemaan kotikuvioitani, vaikka tässä vaiheessa on kulunut jo melkein kaksi vuotta siitä, kun muutimme eksäni kanssa erilleen.

Pelkkä ajatus siitä, että joku tulee huusholliini ja alkaa vaatia jälleen kompromissien tekoa, omaa tilaa (mölyävine pleikkareineen, likaisine alkkareineen ja kylppärikamppeineen) ja sitä, että ymmärrän kuin telepaatikko hänen mielenliikkeitään, pelottaa. Ei huvita yhtään. Mielenkiinto nolla. Hyi hitto.

Mutta koska olen terve naisihminen parhaassa iässä, tarvitsen myös läheisyyttä ja kyllä - ihan seksiä silloin tällöin. Olen siis päätynyt jonkinlaiseen outoon välitilaan.

Pakkaus on joka toinen viikonloppu isällään ja silloin voin deittailla ketä haluan. Näin olen myös tehnyt, enkä ole tyytynyt yhteen. Suhteita on parin vuoden sisään siunaantunut jo kunnioitettava määrä aikarajoitteista huolimatta.

Toisin kuin ennen vanhaan, yhtään urosta en ole kännisenä raahannut kotiini baarista. Sen sijaan olen optimoinut seuranhakuun käytetyn ajan ja metsästänyt miehet netistä. Ja sieltähän löytyy. On varattua ja vapaata, pitkää ja lyhyttä, tummaa ja vaaleaa, nuorta ja vanhaa. You name it. Ja yllättävän  moni mies hakee naisseuraa niinkin muodokkaasta naisesta kuin minä, vaikka olisivat itse kuinka sporttisia tahansa. Hurraa!

Suhteilussa vain on yksi mutta. Se tahtoo loppua lyhyeen kuin kananlento, ja syynä olen minä itse.

En vain (lyhyen) ensihuuman jälkeen saa itseäni enää innostumaan, olipa mies kuinka komea, kiva, ihana ja ymmärtäväinen hyvänsä. Tuntuu, että sisimpäni ympärille on kasvanut panssari, joka on luja ja läpitunkematon kuin kärpäsen kitiinikuori. Kohteliaisuudet, suudelmat ja seksin tuoma mielihyvä iskeytyvät panssariani vasten ja pompahtavat poikkeuksetta kauas pois.

Minulla on useita ystäviä, jotka ovat eronneet, mutta en tiedä ketään, joka olisi edelleen ollut kykenemätön oikeaan suhteeseen kahden vuoden jälkeen. Ja kyse ei ole siitä, että jotenkin moralisoisin tai paheksuisin mahdollisuutta uuteen onneen. Minusta ei vain ole yrittämään.

Osasyy siihen, etten halua uutta miestä kotiini on vastenmielisyys, jota tunnen kun ajattelen, että minun pitäisi esitellä 6-vuotiaalle tyttärelleni vieras mies, joka alkaisi rampata luonamme. Ja taas kyse on minun ongelmastani. Pakkaus kun on varsin sosiaalinen ja avoin ja tykkää kovasti esimerkiksi entisestä heilastani (ennen avioliittoa), joka on jäänyt ystäväkseni ja joka on vieraillut luonamme yökylässäkin.

Ehkä minusta on kuoriutunut uusiovanhapiika. Kun asustelen tyttäreni kanssa, minulla on varsin mukava olla kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

Ja ehkä uskoni kestävään parisuhteeseen on lopullisesti loppu. Kun enhän minä naimisiin mennyt erotakseni. Nyt kun se on tapahtunut, en enää näytä löytävän luottamusta siihen, että jokin uusi kestäisi. Kun eihän se vanhakaan kestänyt. Siitäkään huolimatta, että tyttäreni isä on ainoa, jonka seurassa todella osasin ja osaan olla täysin oma itseni.

No - jos positiivisesti asiaa katsoo, saanpahan pitää kylppärini ja makkarini omanani. Ilman haisevia kalsareita ja partakarvoja lavuaarissa. Onhan se etu sekin. Siitäkin huolimatta, että taulut, ryijy ja kaikki seinään kiinnitettävä on edelleen kiinnittämättä. Kun se pora jäi eksälle.


2 kommenttia:

  1. Kuin omasta kynästäni, miltei sanasta sanaan, sillä erotuksella, että mulla on tätä ihmeellistä "välitilaa" takana jo 9 vuotta (rohkaisevaa, eikö...). Sisälläni asuu myös joku pieni olennon kappale, joka haluaa uskoa, että joku suhde vielä syntyy ja se kappale on alkanut vaatia yhä enemmän ja enemmän tilaa. Voi apua, musta on tullut suhdejanoinen. Koitan lukea järjellä noita nun pleikkari- ja kalsariperusteluja, muuten piru minut perii. Ja kiva muuten, että aloitit taas kirjoittamisen. :)

    VastaaPoista
  2. On se hyvä, että löytyy kanssasisaria. Mulla on kans semmoinen olo, että tämä tila jatkuu vielä jonkin aikaa…mutta tokihan siinä äijässä saattaisi olla jotain ituakin. Ainakaan ei tarttisi itse porakonetta käytellä…Tsemppiä suhteen löytymiseen ja kiva kun luet edelleen!

    VastaaPoista