maanantai 25. heinäkuuta 2016

Onnettomuuksien summa

Nyt yritetään uudelleen. Pistinkin jo vuosi sitten pystyyn uuden blogin Yksin Kaksin, mutta sen jälkeen meno äityi sen verran masentavaksi, että ei enää huumori riittänyt.

Ensimmäinen kolahdus oli ero, joka sivistyneisyydestään huolimatta satutti ja suretti. Minä olen itkenyt öisin - pääasiassa - ja Pakkaus on itkenyt päivisin. Ex-mieheni ja minun välillä on melkein 80 kilometriä, joten olen 2 viikkoa putkeen 6-vuotiaan tyttären yksinhuoltaja. Onneksi. Pakolliset rutiinit pelastavat päivää sen verran, etten pysty maatumaan sohvan pohjalla ja kittaamaan viinaa niin kuin mieli tekisi.

Joka tapauksessa ero oli oikea päätös. Olemme nyt kuin parhaat ystävät ja turhanpäiväiset riidat lusikan paikasta, rahasta, siivouksesta ja toisen luonteesta ovat jääneet taakse.

Mutta lisää seurasi. Viime joulukuussa  - juuri kun olin ostanut uuden asunnon ja ottanut lainaa - sairastuin mystiseen tautiin, jonka vuoksi minulla oli joka päivä kuumetta 37,5-38 astetta ja johon liittyi voimakasta pahoinvointia ja ripulia. Ensimmäisen lääkärin mukaan kyseessä oli tavallinen flunssa. Totta helvetissä, vaikka minulla ei ollut yskää, nuhaa tai kurkkukipua.

Kun olin aikani laukkonut lääkäreillä, pääsin sisätautilääkärille ja kuvauksiin. Koko vuosi 2016 on mennyt sairauslomalla ja nyt kesällä yli 100 verikokeen jälkeen minulle on ilmoitettu, että sairastan (ainakin) harvinaista suolistotulehdusta. Vointini on parantunut lääkkeen ansiosta, mutta edelleen minua vaivaa jatkuva lämpöily.

Tämän kaiken lisäksi menetin työpaikkani: siksi, että olin niin kauan poissa.

Ja jotteivat asiat olisi liian hienosti, sairastui isäni vakavasti (tässä mielessä vuosi 2016 pääsee samaan tasoon vuoden 2015 kanssa, sillä vertailun vuoksi äidille tehtiin viime vuonna aivokasvaimen poisto). Nyt Pakkaus on isällään ja minä pohjoisessa äidin apuna ja autokuskina.

En ole koskaan ollut näin kauan erossa tyttärestäni. Olimme täällä yhdessä pari viikkoa, mutta minun piti käydä etelässä ja luovuttaa neiti isälleen lomailemaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että saan jumittaa täällä 700 kilometrin päässä viikkotolkulla.

Nyt rintaa kalvaa kova ikävä, mutta onneksi Pakkaus on oppinut puhelimessa lätimisen jalon taidon. Saan kuulla melkein joka päivä päivän saldon; missä on pyöräilty, tuliko pyöräillessä punaiset valot (apua!), onko takapihalla kotiloita, kasvaako iskän tomaatit, kuinka monta hammasta tällä hetkellä heiluu, mitä Netflixistä on juuri nyt seurattu ja mikä on päivän ruoka-annos (tolkuttoman monta kertaa se on ollut jokin Mäkkärin setti).

Onneksi äitini on oikea kotimajuri ja pistää minut hommiin, etten ehdi koko aikaa kaikkea paskaa märehtimään. Jollen kuljeta häntä 5 eri kauppaan, pese pottuja tai imuroi, saan ajella abouttirallaa 100 hehtaarin kokoisen läntin päältäajettavalla ruohonleikkurilla (sis. vain hieman Lapin lisää). Viimeksi mainitun ansiosta ei kauneuteni ainakaan kehity: pelloilla on niin paljon paarmoja, että kintut ovat kuin vesirokkopotilaalla.

Mutta ehkä se tästä. Katsotaan. Ainakin tänään syödään taas pottuja. Ja kauppareissut on käyty.


8 kommenttia:

  1. Eih, rankka rupeama takana sinulla/teillä. Toivottavasti lähitulevaisuudessa alkaa helpottaa. En osaa edes kuvitella, miten raskasta ja stressaavaa on kärsiä epämääräisistä oireista, joille ei löydy selitystä - vaikkei se varmasti sen helpompaa ole kärsiä niistä nimeltäkään mainittuna. Hyvä, että Pakkauksen isän kanssa homma sujuu ja asiat ovat siltä osin reilassa. Omalle isällesi toivon tietenkin terveyttä ja toipumista.

    Täällä ollaan lukemassa, jos (kun taas) vain jaksat kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Moon Mamma! Joo kyllä nyt on saatu oma osamme, varsinkin kun on ollut lisäksi muuttoa ja tarhanvaihtoa yms. säätämistä…mutta kuten sanottua, eteenpäin. Onneksi on Pakkaus.:)

    VastaaPoista
  3. edelleen mukana! nyt hattu korkeelle ja kohti parempaa vuotta 2017 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos ja ilmaisit juuri sen, mitä on pakko tehdä. Armotta eteenpäin vaan :-)

      Poista
  4. Juuri tänään superhelteisenä päivänä käydessäni superhikisenä vessassa muistelin miten joskus purkauduit pikkuhousunsuojien hyödyttömyydstä helteessä :D Vessassa istuen hymyilin ja muistelin ks. tekstiä, joka osu ja uppos !! :D

    VastaaPoista
  5. Onpas hienoa, että noinkin viisas havainto on päästäni joskus pätkähtänyt…ja että joku sen vielä muistaa..:DD

    VastaaPoista
  6. Tiesin, että on joku syy kelata bloggerin jutuja läpi. Mukana kuin pukama (ja mitä näitä on) ja ajatuksissa oot :)
    -Ti-

    VastaaPoista